tiistai 3. tammikuuta 2017

Kreikkalainen ruoka ja Assyrtiko-valkoviini Kreetalta

Olemme melkoisia Välimeri-faneja ja päätimmekin eräänä viikonloppuna tehdä buffatyyliin erilaisia kreikkalaisia tai kreikkalaistyylisiä ruokia ja nauttia ruoan kanssa hyvää kreikkalaista valkoviiniä ystävien kesken. Nämä ruoat tehtiin viime vuonna ennen joulua.

Kreikkalaisten ruokien viiniksi valikoitui huikean hinta-laatusuhteen
kreetalainen Vóila Vineyard Assyrtiko 2015 (11,62 €)

Välimeri ja Kreikka on pitkään ollut fanituksemme kohteena. Kreikkalainen ruoka voi olla yksinkertaista, mutta toisaalta se tekee siitä juuri hyvää ja nimenomaan, jos sitä nautitaan ystävien ja sukulaisten kesken. Kreikkalaisessa ruokapöydässä puhe on äänekästä ja ruoka viineineen konstailematonta. Tutut ruoat vievät ajatukset Välimeren kimmeltäviin vesiin ja sitruunapuihin. Assyrtikon hedelmäisestä tyylistä tuleekin mieleen kypsät suoraan puusta poimitut sitruunat.

Ruoanlaitto aloitettiin välimeren leivällä, joka on jo ruoka sinänsä.

Tällä kertaa kreikkalaiset ruokamme olivat sellaisia, ettei punaviiniä haluttu valita. Valkoviini sopii huomattavasti paremmin sekalaisessa ruokapöydässä. Monesti kreikkalaisista valkoviineistä tulee mieleen vain halpa pihkainen Retsina, mutta se ei ole koko totuus. Kreikassa tehdään paljon laadukkaita viinejä ja Santorinilta kotoisin oleva rypälelajike Assyrtiko on hyvä lähtökohta tutustua kreikkalaisiin valkoviineihin. Toki sama rypäle voi esiintyä myös Retsina-blendissä, mutta tämä maistamamme lajikeviini on puhdas Assyrtiko. Samasta rypäleestä tehdään Santorinilla myös rusinasopan sävyistä Vinsanto-jälkiruokaviiniä.

Papusalaatti, tsatsiki, täytetyt kurpitsat, hummus, katkarapupilahvi, tomaattisalaatti sekä kreikkalaiset lihapullat.

Vóila Vineyard Assyrtiko tulee Kreetalta ja on harvinainen tapaus Alkossa, josta ei taida muita saaren viinejä löytyä. Assyrtiko säilyttää hyvin hapokkuutensa ja maku onkin mukavan hapokas, runsaan hedelmäinen ja leveä. Se on lempeän sitruksinen ja tasapainoinen kokemus. Viiniin on helppo ihastua ja hintaansa nähden tämä Assyrtiko on hämmästyttävän hyvä. Hedelmäisyyden lisäksi siinä on kiinnostavaa mineraalisuutta, yrttisyyttä ja mausteisuutta. Maku ei ole kuitenkaan varsinaisesti kompleksinen, vaan pyöreä ja suunmyötäinen. Vóila Vineyard Assyrtiko oli täydellinen kumppani moninaisille kreikkalaisille ruuillemme ja siitä saat myös loistavan kaverin erilaisille merenherkuille. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan Vóila Vineyard Assyrtikoon.

Toomaattisalaattiin tuli mm. rucolaa sekä leivitettyjä fetakuutioita.


Sesongissa olleen myskikurpitsan täyte tehtiin kreikkalaiseksi mm. fetalla.


Kuvat: Viinikartta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti