torstai 15. kesäkuuta 2017

Italialainen spumante - It's Ceci Style pukeutuu farkkuun

Kirjoitimme juuri saksalaisesta kuohuviinistä sektistä, jonka vastaava italialainen nimitys kuohuviinille on spumante. Lähdimme siis tällä kertaa Italiaan ja otimme testiin rennosti farkkuun puetun uutuuskuohuviinin.



It's Ceci Style Extra Dry on 'Vino Spumante'


Meidän tuntemamme prosecco on Veneton alueella tehtyä spumantea eli kuohuviiniä. Prosecco voi olla myös esimerkiksi vähemmän kuohuavaa ja kivasti helmeilevää frizzantea, mutta spumantella tarkoitetaan aina kuohuviiniä. Sitä voidaan tehdä muuallakin Italiassa ja tämänkertainen maahantuojalta saatu testipullomme on myös Pohjois-Italiasta, Parman lähettyviltä Emilia-Romagnasta. Sinänsä alueella ei ole väliä, sillä tämä spumante on 'vain' kuohuviiniä, jonka laadun määrittelee tuottajan osaaminen.

It's Cecin rypäleiksi on valittu Pinot Blanc, Sauvignon Blanc ja Malvasia. Rypälevalikoima poikkeaa proseccosta, joka on tehty enimmäkseen Glera-rypäleestä. Pinot Blanc ja etenkin Sauvignon Blanc kuulostavat minulle mielenkiintoisilta, sillä olen suuri Sauvignon Blanc -fani. Siitä tehtyjä kuohuviineja on ollut saatavilla etenkin uudesta maailmasta ja ne ovat aina päätyneet nopeasti maistelulistalle. It's Cecin valmistusmenetelmä on sama Charmat-menetelmä, millä proseccoakin tehdään.

Farkku saa hymyn huulille


Tuottaja panostaa tuotteissaan ulkoasuun, mikä on tietysti ymmärrettävää, kun kyseessä ei ole prosecco tai muu tunnettu kuohuviini. Pullon kääre ei ole mikä tahansa kääre, sillä kun pullon saa näppeihinsä, mattapinta ja farkkutaskun reunoihin tehdyt kohoumat tuntuvat hyvin viimeistellyiltä ja jopa aidon tuntuisilta. Kivasti kulunut farkku näyttää kyllä hyvältä ja saa pahimmankin viininyrpistelijän ainakin naurahtamaan.

Viinin sävy on vaalea ja kuplat melko lyhyet. Tuoksu on hedelmäinen ja tuntuu, että aika tavanomaisella otteella mennään. Maku kuitenkin yllättää, kun napakka kirpeys täyttää suun. Hedelmä meinaa ihan jäädä toiseksi. Maku ei ole kovin pitkä, mutta siitä kyllä löytää kypsemmän hedelmäisiä piirteitä, kun aikansa maistelee ja makuun totuttelee. Hedelmäisyys löytyy omenan, persikan ja sitruunan välimaastosta.

It's Ceci on pirteä kuohuviini, joka tekee vaikutuksen etenkin ulkoasullaan. Siksi se sopii hyvin juhannusviemiseksi esimerkiksi ystävien mökille. Pieni purtava viinin kanssa on paikallaan.

Kuva: Viinikartta.fi

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Saksalainen Sekt - Henkell Trocken on pätevä maljajuoma

1800-luvun alkupuoliskolla perustettu Henkell tuottaa messevät 20 miljoonaa pulloa kuohuviiniä vuodessa Saksan Wiesbadenissa. Työntekijöitäkin on maailmanlaajuisesti pari tuhatta. Halusimme selvittää, miltä maistuu tämä laajalti tunnettu suurtuotantokuohari.


Henkell & Co. Sektkellerei


Toki Henkelin kuohuviinit ovat meille ja monille muillekin suomalaisille tuttuja entuudestaan, mutta meillä ei ollut muistikuvaa, milloin olimme Henkelin tuotteita viimeksi maistaneet. Siksi olikin mielenkiintoista saada näytepullo maahantuojalta muistia virkistämään. Henkell on suuri saksalainen yhtiö, jonka tuotteisiin kuuluu saksalaisen sektin lisäksi cavaa, crémanttia, proseccoa ja samppanjaa. Tuotteita viedään ainakin sataan maahan. Henkelin brändillä kulkevia kuohuviinejä on useita ja otimme Suomessa suositun puolikuivan tyylin testiin.

Mikä on Sekt?


Saksassa tehdään kuohuviiniä merkittäviä määriä. Saksalainen kuohuviini on nimeltään sekt, jonka raaka-aine eli viini tuodaan yleensä Espanjasta, Italiasta tai Ranskasta ja tuotetaan samalla tankkikäymismenetelmällä kuin italialainen prosecco. Saksalaisista rypäleistä tehty sekt on harvinaisempaa, vaikka kiinnostus huippulaatuiseen viinintuottajan omaan sektiin eli Winzersektiin on kasvamaan päin. Tyypillisesti sekt-pullon etiketistä ei löydä mitään viiniin liittyvää informaatiota, mutta Winzersektin tapauksessa pitäisi ainakin alue, vuosikerta ja käytetty rypäle olla mainittu.

Saksalaiset kuluttavat itse suuren osan sektin tuotannostaan ja Saksa on muutenkin suurin yksittäinen kuohuviinimarkkina. Saksalaiset nimittäin juovat jopa neljänneksen koko maailman kuohuviinituotannosta ja oman maan tuotanto ei edes riitä vastaamaan kysyntään. Esimerkiksi Suomeen verrattuna saksalaisten kuohuviinin kulutus on tietojemme mukaan jopa viisinkertainen asukaslukuun suhteutettuna. Suomessakin kuoharin kulutus kasvaa, mutta kasvun vie cava, prosecco ja samppanja.

Maailman viinimarkkinoiden mittakaavassa sekt on jäänyt maineeltaan ja tuotannoltaan cavan ja etenkin viime vuosina rakettimaisesti nousseen proseccon jalkoihin. Saksassa on kuitenkin oma vahvuuntensa kuohuviissäkin. Panostamalla esimerkiksi Rieslingistä tuotettuihin huolella tehtyihin sekteihin, voi hyvinkin olla, että sektistä tulee seuraava prosecco. Hyviä esimerkkejä saksalaisista laatukuohuviineistä on jo olemassa.

Henkell Trocken Sekt Dry


Miten sitten maistamamme Henkell Trocken Sekt? Se on suuren tuotannon sekt ja on monin paikoin hämmästelty, miksi saksalaiset kuluttavat niin paljon juuri edukasta 'teollista' kuohuviiniä. Me emme hämmästele, sillä jos kuohuviinistä näin pidetään, on suurtuotanto ainoa tapa vastata näin laajaan kysyntään. Suurtuotanto pitää hinnan kohtuullisena ja tuo viinin kaikkien ulottuville. Jotta viinikulttuuri kukoistaisi ja viinistä ei tulisi elitististä tuotetta, molempia tarvitaan: suurtuotantoa vastaamaan kysyntään ja pientuotantoa tuottamaan innovaatioita ja uusia elämyksiä vihkiytyneemmille viiniharrastajille.

Kuohuviinien ja myös sektin makeusastemerkinnät ovat vähintäänkin hämäriä. Tämänkin viinin nimestä ja etiketistä löytyy eri kielillä 'trocken', 'dry' ja 'sec'. Lyhyesti sanottuna kyse on siis puolikuivasta kuohuviinistä, jossa on 20 g/l sokeria. Brut-kuohuviini on varsinaisesti kuiva eli vähäsokerinen kuohuviini.

Henkell Trocken on aika tumma sävyltään: siinä on keltaisuutta, joka taittaa hennosti vihreään. Kuplat ovat pienet ja kohtuullisen kestävät. Tuoksussa on hedelmäisyyttä, josta voi erottaa esimerkiksi omenaa ja sitrusta. Maku on hedelmäinen, tasainen, pyöreän pehmeä ja miellyttävä. Maussa on omenaisuuden lisäksi esimerkiksi päärynää ja muita kypsän hedelmäisiä piirteitä, jotka tuovat viiniin jonkin verran vivahteikasta ulottuvuutta. Koska alkoholi on maltillista ja jäännössokeri selvästi maistuu, kokonaisuutena viini on hyvin suunmyötäinen tapaus.

Henkell Trocken on laadukkaasti tehty suurtuotantokuohuviini, joka testimme perusteella ei ollut omiaan ruokaviininä. Sen sijaan tervetulojuomana, juhlien maljajuomana, hyvin viilennettynä juhannussaunan jälkeen sekä rennon seurustelun merkeissä Henkell Trockenia nauttii mielelään lasillisen jos toisenkin.

Kuva: Alko

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Zähringer Pinot Noir Rosé on Viini-lehden vuoden roseeviini

Erilaisia vuoden viinejä tunnutaan valitsevan niin usein, että pientä inflaatiota pokaalien arvostuksessa on havaittavissa. Viini-lehden valinta vuoden roseeksi on kuitenkin oivallinen.



Saksalainen rosee Pinot Noirista


Viini-lehti teki valintansa vuoden roseeviiniksi toukokuun lopulla, lue Viinilehden juttu täältä.

Roseeviiniähän tehdään siellä, missä punaviiniäkin ja usein samoista rypäleistä; siksi Alkon saksalaiset roseet ovat Pinot Noir -vetoisia. Pinotti rypäleenä on itse asiassa oivallinen kesäiseen roseeviiniin, koska Pinot on luontaisesti eloisa, kevyempi täyteläisyydeltään ja kuitenkin aromikas, jotta viiniin saadaan makua. Kesäroseeksi sopii kepeämpi ja raikkaampi ote sekä punamarjaisen aromikas makumaailma. Siinä mielessä pinot-rosee on ihanteellinen rosee, koska se rypäleenä täyttää nämä kriteerit ja on lisäksi tyylikäs.

Zähringer Pinot Noir on kaikilta osa-alueiltaan tasapainoinen: siinä on hyvä hedelmäisyys, herkullinen hapokkuus ja se on yllättävän aromikas. Mausta löytyy herukoita, mansikoita, vadelmia ja kevyesti kukkaisuutta. Happamuutta haetaan sitruksisuudesta, mutta pikkaisen myös puolukasta. Makeutta on juuri sopivasti. Kokonaisuutena viini on hyvin puhdaspiirteinen, josta on vaikea löytää mitään moitittavaa.

Zähringer tulee Lounais-Saksasta Badenista. Alueesta tulee ehkä mieleen kuuluisa kylpyläkaupunki Baden-Baden, mutta nyt mennään muutama kymmenen kilometriä etelään Weingut Zähringeriin - lähelle Sveitsin rajaa. Baden on tunnettu punaviineistään ja Pinot Noirista, joka on alueen merkittävin rypäle. Siksi ei ole outoa, että tämä viini tulee juuri Badenista, vaikka alue ei maineeltaan ja tunnettuudeltaan yllä monenkaan muun Saksan viinialueen tasolle. Baden on Saksan lämpimintä seutua ja viinitkin kehittyvät siellä kovin erilaisiksi. Se on varmasti pidemmän päälle Badenin vahvuus.

Zähringer Pinot Noir Rosé on kesäviini, joka sopii esimerkiksi juhannuksen noutopöytään salaattien ja kalan seuraksi. Ja varmasti sopii myös, jos salaattien kera tarjotaan grillattua kanaa ja kasviksia.

Zähringer Pinot Noir Rosé. Herkullinen ja tasapainoinen rosee. 4 tähteä.





Kuvat: Alko