torstai 15. kesäkuuta 2017

Italialainen spumante - It's Ceci Style pukeutuu farkkuun

Kirjoitimme juuri saksalaisesta kuohuviinistä sektistä, jonka vastaava italialainen nimitys kuohuviinille on spumante. Lähdimme siis tällä kertaa Italiaan ja otimme testiin rennosti farkkuun puetun uutuuskuohuviinin.

It's Ceci Style Extra Dry (12,99 €)


It's Ceci Style Extra Dry on 'Vino Spumante'


Meidän tuntemamme prosecco on Veneton alueella tehtyä spumantea eli kuohuviiniä. Prosecco voi olla myös esimerkiksi vähemmän kuohuavaa ja kivasti helmeilevää frizzantea, mutta spumantella tarkoitetaan aina kuohuviiniä. Sitä voidaan tehdä muuallakin Italiassa ja tämänkertainen maahantuojalta saatu testipullomme on myös Pohjois-Italiasta, Parman lähettyviltä Emilia-Romagnasta. Sinänsä alueella ei ole väliä, sillä tämä spumante on 'vain' kuohuviiniä, jonka laadun määrittelee tuottajan osaaminen.

It's Cecin rypäleiksi on valittu Pinot Blanc, Sauvignon Blanc ja Malvasia. Rypälevalikoima poikkeaa proseccosta, joka on tehty enimmäkseen Glera-rypäleestä. Pinot Blanc ja etenkin Sauvignon Blanc kuulostavat minulle mielenkiintoisilta, sillä olen suuri Sauvignon Blanc -fani. Siitä tehtyjä kuohuviineja on ollut saatavilla etenkin uudesta maailmasta ja ne ovat aina päätyneet nopeasti maistelulistalle. It's Cecin valmistusmenetelmä on sama Charmat-menetelmä, millä proseccoakin tehdään.

Farkku saa hymyn huulille


Tuottaja panostaa tuotteissaan ulkoasuun, mikä on tietysti ymmärrettävää, kun kyseessä ei ole prosecco tai muu tunnettu kuohuviini. Pullon kääre ei ole mikä tahansa kääre, sillä kun pullon saa näppeihinsä, mattapinta ja farkkutaskun reunoihin tehdyt kohoumat tuntuvat hyvin viimeistellyiltä ja jopa aidon tuntuisilta. Kivasti kulunut farkku näyttää kyllä hyvältä ja saa pahimmankin viininyrpistelijän ainakin naurahtamaan.

Viinin sävy on vaalea ja kuplat melko lyhyet. Tuoksu on hedelmäinen ja tuntuu, että aika tavanomaisella otteella mennään. Maku kuitenkin yllättää, kun napakka kirpeys täyttää suun. Hedelmä meinaa ihan jäädä toiseksi. Maku ei ole kovin pitkä, mutta siitä kyllä löytää kypsemmän hedelmäisiä piirteitä, kun aikansa maistelee ja makuun totuttelee. Hedelmäisyys löytyy omenan, persikan ja sitruunan välimaastosta.

It's Ceci on pirteä kuohuviini, joka tekee vaikutuksen etenkin ulkoasullaan. Siksi se sopii hyvin juhannusviemiseksi esimerkiksi ystävien mökille. Pieni purtava viinin kanssa on paikallaan.

Kuva: Viinikartta.fi

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Saksalainen Sekt - Henkell Trocken on pätevä maljajuoma

1800-luvun alkupuoliskolla perustettu Henkell tuottaa messevät 20 miljoonaa pulloa kuohuviiniä vuodessa Saksan Wiesbadenissa. Työntekijöitäkin on maailmanlaajuisesti pari tuhatta. Halusimme selvittää, miltä maistuu tämä laajalti tunnettu suurtuotantokuohari.


Henkell & Co. Sektkellerei


Toki Henkelin kuohuviinit ovat meille ja monille muillekin suomalaisille tuttuja entuudestaan, mutta meillä ei ollut muistikuvaa, milloin olimme Henkelin tuotteita viimeksi maistaneet. Siksi olikin mielenkiintoista saada näytepullo maahantuojalta muistia virkistämään. Henkell on suuri saksalainen yhtiö, jonka tuotteisiin kuuluu saksalaisen sektin lisäksi cavaa, crémanttia, proseccoa ja samppanjaa. Tuotteita viedään ainakin sataan maahan. Henkelin brändillä kulkevia kuohuviinejä on useita ja otimme Suomessa suositun puolikuivan tyylin testiin.

Mikä on Sekt?


Saksassa tehdään kuohuviiniä merkittäviä määriä. Saksalainen kuohuviini on nimeltään sekt, jonka raaka-aine eli viini tuodaan yleensä Espanjasta, Italiasta tai Ranskasta ja tuotetaan samalla tankkikäymismenetelmällä kuin italialainen prosecco. Saksalaisista rypäleistä tehty sekt on harvinaisempaa, vaikka kiinnostus huippulaatuiseen viinintuottajan omaan sektiin eli Winzersektiin on kasvamaan päin. Tyypillisesti sekt-pullon etiketistä ei löydä mitään viiniin liittyvää informaatiota, mutta Winzersektin tapauksessa pitäisi ainakin alue, vuosikerta ja käytetty rypäle olla mainittu.

Saksalaiset kuluttavat itse suuren osan sektin tuotannostaan ja Saksa on muutenkin suurin yksittäinen kuohuviinimarkkina. Saksalaiset nimittäin juovat jopa neljänneksen koko maailman kuohuviinituotannosta ja oman maan tuotanto ei edes riitä vastaamaan kysyntään. Esimerkiksi Suomeen verrattuna saksalaisten kuohuviinin kulutus on tietojemme mukaan jopa viisinkertainen asukaslukuun suhteutettuna. Suomessakin kuoharin kulutus kasvaa, mutta kasvun vie cava, prosecco ja samppanja.

Maailman viinimarkkinoiden mittakaavassa sekt on jäänyt maineeltaan ja tuotannoltaan cavan ja etenkin viime vuosina rakettimaisesti nousseen proseccon jalkoihin. Saksassa on kuitenkin oma vahvuuntensa kuohuviissäkin. Panostamalla esimerkiksi Rieslingistä tuotettuihin huolella tehtyihin sekteihin, voi hyvinkin olla, että sektistä tulee seuraava prosecco. Hyviä esimerkkejä saksalaisista laatukuohuviineistä on jo olemassa.

Henkell Trocken Sekt Dry


Miten sitten maistamamme Henkell Trocken Sekt? Se on suuren tuotannon sekt ja on monin paikoin hämmästelty, miksi saksalaiset kuluttavat niin paljon juuri edukasta 'teollista' kuohuviiniä. Me emme hämmästele, sillä jos kuohuviinistä näin pidetään, on suurtuotanto ainoa tapa vastata näin laajaan kysyntään. Suurtuotanto pitää hinnan kohtuullisena ja tuo viinin kaikkien ulottuville. Jotta viinikulttuuri kukoistaisi ja viinistä ei tulisi elitististä tuotetta, molempia tarvitaan: suurtuotantoa vastaamaan kysyntään ja pientuotantoa tuottamaan innovaatioita ja uusia elämyksiä vihkiytyneemmille viiniharrastajille.

Kuohuviinien ja myös sektin makeusastemerkinnät ovat vähintäänkin hämäriä. Tämänkin viinin nimestä ja etiketistä löytyy eri kielillä 'trocken', 'dry' ja 'sec'. Lyhyesti sanottuna kyse on siis puolikuivasta kuohuviinistä, jossa on 20 g/l sokeria. Brut-kuohuviini on varsinaisesti kuiva eli vähäsokerinen kuohuviini.

Henkell Trocken on aika tumma sävyltään: siinä on keltaisuutta, joka taittaa hennosti vihreään. Kuplat ovat pienet ja kohtuullisen kestävät. Tuoksussa on hedelmäisyyttä, josta voi erottaa esimerkiksi omenaa ja sitrusta. Maku on hedelmäinen, tasainen, pyöreän pehmeä ja miellyttävä. Maussa on omenaisuuden lisäksi esimerkiksi päärynää ja muita kypsän hedelmäisiä piirteitä, jotka tuovat viiniin jonkin verran vivahteikasta ulottuvuutta. Koska alkoholi on maltillista ja jäännössokeri selvästi maistuu, kokonaisuutena viini on hyvin suunmyötäinen tapaus.

Henkell Trocken on laadukkaasti tehty suurtuotantokuohuviini, joka testimme perusteella ei ollut omiaan ruokaviininä. Sen sijaan tervetulojuomana, juhlien maljajuomana, hyvin viilennettynä juhannussaunan jälkeen sekä rennon seurustelun merkeissä Henkell Trockenia nauttii mielelään lasillisen jos toisenkin.

Kuva: Alko

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Zähringer Pinot Noir Rosé on Viini-lehden vuoden roseeviini

Erilaisia vuoden viinejä tunnutaan valitsevan niin usein, että pientä inflaatiota pokaalien arvostuksessa on havaittavissa. Viini-lehden valinta vuoden roseeksi on kuitenkin oivallinen.



Saksalainen rosee Pinot Noirista


Viini-lehti teki valintansa vuoden roseeviiniksi toukokuun lopulla, lue Viinilehden juttu täältä.

Roseeviiniähän tehdään siellä, missä punaviiniäkin ja usein samoista rypäleistä; siksi Alkon saksalaiset roseet ovat Pinot Noir -vetoisia. Pinotti rypäleenä on itse asiassa oivallinen kesäiseen roseeviiniin, koska Pinot on luontaisesti eloisa, kevyempi täyteläisyydeltään ja kuitenkin aromikas, jotta viiniin saadaan makua. Kesäroseeksi sopii kepeämpi ja raikkaampi ote sekä punamarjaisen aromikas makumaailma. Siinä mielessä pinot-rosee on ihanteellinen rosee, koska se rypäleenä täyttää nämä kriteerit ja on lisäksi tyylikäs.

Zähringer Pinot Noir on kaikilta osa-alueiltaan tasapainoinen: siinä on hyvä hedelmäisyys, herkullinen hapokkuus ja se on yllättävän aromikas. Mausta löytyy herukoita, mansikoita, vadelmia ja kevyesti kukkaisuutta. Happamuutta haetaan sitruksisuudesta, mutta pikkaisen myös puolukasta. Makeutta on juuri sopivasti. Kokonaisuutena viini on hyvin puhdaspiirteinen, josta on vaikea löytää mitään moitittavaa.

Zähringer tulee Lounais-Saksasta Badenista. Alueesta tulee ehkä mieleen kuuluisa kylpyläkaupunki Baden-Baden, mutta nyt mennään muutama kymmenen kilometriä etelään Weingut Zähringeriin - lähelle Sveitsin rajaa. Baden on tunnettu punaviineistään ja Pinot Noirista, joka on alueen merkittävin rypäle. Siksi ei ole outoa, että tämä viini tulee juuri Badenista, vaikka alue ei maineeltaan ja tunnettuudeltaan yllä monenkaan muun Saksan viinialueen tasolle. Baden on Saksan lämpimintä seutua ja viinitkin kehittyvät siellä kovin erilaisiksi. Se on varmasti pidemmän päälle Badenin vahvuus.

Zähringer Pinot Noir Rosé on kesäviini, joka sopii esimerkiksi juhannuksen noutopöytään salaattien ja kalan seuraksi. Ja varmasti sopii myös, jos salaattien kera tarjotaan grillattua kanaa ja kasviksia.

Zähringer Pinot Noir Rosé. Herkullinen ja tasapainoinen rosee. 4 tähteä.





Kuvat: Alko

lauantai 20. toukokuuta 2017

Miksi Lindauer Cuvée Brut voittaa kaikki kilpailut?

Lindauer Cuvée Brut on menestynyt jo vuosien ajan hämmästyttävällä voittoprosentilla varsinkin sokkotesteissä. Mikä tämä viini oikein on ja miksi se on niin hyvä?

Lindauer Cuvée Brut (12,95 €)
Etiketin tarra kertoo Vuoden Viinit 2016 -kultamitalista kuohuviinisarjassa. Tänä vuonna Lindauer voitti koko kilpailun.


Menestystä niittänyt uusiseelantilainen kuohuviini


Jos viini menestyy vuosikilpailussa (Viinilehti, Vuoden Viinit) tai Hesari kirjoittaa siitä ylistävän arvion, on tapana, että myymälän hyllyyn ilmestyy tyhjä kolo ja Alko myy eioota. Mutta osataan sitä täällä Tampereellakin Viinikartan kotiseudulla. Nimittäin Aamulehti julkaisi 28.4.2017 jutun kuohuviinien sokkostesteistä, joissa tamperelaiset ravintola-alan ammattilaiset (8 henkilöä) ja amatööriraati (10 henkilöä) molemmat valitsivat toisistaan tietämättä Lindauer Cuvée Brutin parhaaksi kuohuviiniksi. Kyse oli sokkomaistelusta ja vastassa oli enimmäkseen Lindaueria hintavampia tuotteita samppanjasta franciacortaan. Tämän jutun seurauksena Lindauer loppui osasta tamperelaisia Alkoja. Hyllyjen välissä oli nähty lukuisia kyselijöitä, vaikka viini oli loppunut jo monta asiakasta aiemmin.

Lindauer on myös sijoittunut loistavasti Vuoden Viinit -kilpailussa monina vuosina peräkkäin. Viimein tänä vuonna Lindauerille ojennettiin pääpalkinto, kun se valittiin koko kilpailun parhaaksi viiniksi yli 700 viinin joukosta. Miten on mahdollista, että noin 13 euron kuohuviini pärjää näin hienosti? Yksi selitys on se, että he ovat Uudessa-Seelannissa onnistuneet tuottamaan kuohuviinin, joka sopii erinomaisesti suomalaiseen makuun.

Lindauer hämää onnistuneesti samppajamaisuudellaan


Lindauer on tehty samppanjarypäleistä Chardonnay ja Pinot Noir ja se on tehty perinteisellä samppanjamenetelmällä. Lindauer sisältääkin samppajamaisia piirteitä, mikä voi johtaa sokkotesteissä parempiin pisteisiin. Jos maistajat tietävät maistavansa Lindaueria, menestys ei ole yhtä taattu. Lindauerin paahteisuus tuo helposti mieleen samppanjan ja kun viini on vielä laadultaan niin hyvä, ettei siinä juuri esiinny epäpuhtaita sivumakuja, sitä helposti erehtyy luulemaan samppanjaksi. Mikä taas johtaa siihen, että samppanjallehan täytyy antaa korkeat pisteet.

Vaikka kyse voi siis olla virhearviosta, jossa viiniä luullaan ranskalaiseksi luksustuotteeksi, ei se tietenkään Lindauerin sädekehää himmennä. Kyse on joka tapauksesta varsin laadukkaasta viinistä. Esimerkiksi Albet I Noya organic cava brut on hinnaltaan hieman kalliimpi kuin Lindauer, mutta se jäi edellä mainitun amatöörisokkotestin viimeiseksi karvaudesta ja tunkkaisuudesta johtuen. Nämä piirteet taas loistavat poissaolollaan Lindauerista.

Tuotanto ja maku


Lindaueria tehdään Uuden-Seelannin pohjoissaarella Gisbornen ja Hawke's Bayn alueilla, jotka sijaitsevat saaren itäpuolella. Viilentävä meri-ilmasto on ilmeisesti hyvä tuottamaan luonnollista hapokkuutta viineihin. Lindaueria on kypsymässä muutama miljoona litraa ja sitä viedään 20 maahan. Se onkin eniten viety kuohuviini Uudessa-Seelannissa ja ylistäviä arvioita on tullut muualtakin kuin Suomesta. Lindauer on myös kotimaassaan suosittu viini ja juhlien aikaan sitä kuulemma näkee monessa ostoskärryssä ns. vakio-ostoksena.

Lindauer on kullankeltainen sävyltään. Maussa tulee ensin selvä paahteisuus, jossa on paahtoleipää, hiivaisuutta, hunajaa, voita ja poltettua sokeria. Se saa samppanjatutkan heräämään, sillä nämä piirteet ovat useimmiten arvokkaampien kuohuviinien ominaisuuksia. Lindauerissa on hedemäisyyttä, jossa on mm. chardonnaysta tulevaa sitrusmaisuutta ja omenaa. Hapokkuus on sopiva ja suunmyötäinen ja taustalla maistuu myös mineraalisuus. Kokonaisuus on mutkaton, mutta riittävän ryhdikäs ja moniulotteinen.

Lindauer Cuvée Brut ei ole Alkon paras kuohuviini, eikä se mielestäni vedä vertoja laadukkaalle samppanjalle. Mutta omassa hintaluokassaan se on ehdoton ykkönen. Samppanjamaisuus, erinomainen hinta-laatusuhde, puhdaspiirteisyys, tasapainoisuus sekä sopiva makeus tekevät siitä sokkotestien sankarin.

Tuottajakin tietää, että viini on kansainvälisesti arvostettu ja huomioitu.


Kuvat: Viinikartta.fi

perjantai 12. toukokuuta 2017

Äitienpäivän kuohuviini Rosa Regale Brachetto d'Acqui

Kirjoitimme kaksi vuotta sitten Piemonten Brachetto d'Acqui-viinistä, jota suosittelimme äitienpäivän viettoon. Alkossa asioidessamme huomasimme, että siellä oli näyttävästi esillä toinen brachetto, jonka halusimme myös ottaa testiin.



Banfi Rosa Regale Brachetto d'Acqui
Kuohuviini, Italia, Piemonte
Rypäle: Brachetto (alueen alkuperäisrypäle)
Alkoholia: 7%
Sokeria: 110 g/l, Hinta 16,99€


Banfi Rosa Regale Brachetto d'Acqui 2016


Äitienpäivän juhlintaan sopii hyvin vähäalkoholinen kuohuviini. Sellaiseksi sopii hyvin Italian Piemontesta tuleva Brachetto d'Acqui, joka ei ole mikä tahansa viini: sillä on Italian korkein laatuluokitus DOCG. Se tehdään samannimisestä rypäleestä, Brachetto, joka on Piemontesta kotoisin oleva lajike. Viini onkin Piemonteen juurtunut ja sillä on pitkä historia aina antiikin Roomaan saakka. Se oli tunnettu ja ylistetty viini keisarien ja faaraoiden hoveissa.

Vaikka olisi kuinka historiasta perillä, on vaikea maistamatta sanoa, millainen sen ajan brachetto oikeasti oli. Se oli varmaankin makea viini, kuten nytkin. Tänä päivänä saatavilla on kaksi eri tyyppistä brachettoa: kuohuviini sekä pirskahteleva punaviini. Alkossa on myynnissä 2 kuohuviiniä ja 2 punaviiniä, katso viinit tästä. Kaikki ovat hyvin makeita ja vähäalkoholisia (5,5-7%).

Banfin brachetto on kuohuviiniksi tumma, tummempi kuin edellinen maistamamme Araldica Brachetto. Kun Araldica oli vadelman punainen, Banfin brachettossa on myös tummempia kirsikan, mustikan tai mustaherukan sävyjä. Se näyttää melkein punaviiniltä, vähän kuin monet Piemonten punaviinit, jotka ovat puoliksi läpikuultavia.

Brachetto kuohahtaa nopeasti lasiin kaadettaessa. Maultaan se on makea ja suutuntumaltaan pehmeän silkkinen. Maussa on myös happamampi puoli jonkinlaisella jogurttisella vivahteella. Aromeista löytyy punaisia marjoja: vadelmaa, mansikkaa ja jonkin verran puolukkaa ja karpaloa. Tummuutta tuo kirsikkaisuus ja oman lisänsä ruusuihin viittaava kukkaisuus.

Maussa yhdistyy makeus ja kirpeys tasapainoisella tavalla. Hapokkuus on keskitasoa ja sopivasti raikastava. Viinillä on selvästi oma tyylinsä ja astetta tummempi makumaailma kuin Araldican brachettolla. Molempia viinejä kannattaa kyllä kokeilla. Vaikka ne ovat samaa tyyliä, ovat ne kuitenkin erilaiset.

En sovittaisi tätä viiniä suolaisille ruoille, vaikka juustoille voisi sopiakin. Parhaimmillaan brachetto toimii marjaisten jälkiruokien seurassa. Tai hedelmäisten. Mansikan pitäisi olla täydellinen pari, sillä aromit ja makeus kohtaavat. Ja jos mansikkaan yhdistää suklaan, viini varmasti tykkää. Me testasimme brachettoa hillomunkin seurassa: mustikkahillo oli viinille oiva pari.

Brachetto maistui meille makeiden munkkien kanssa vappuna. Vähäalkoholisena viininä se toimii erinomaisesti äitienpäiväbrunssin makeiden herkkujen seurassa tuoden samalla juhlaan arvokkuutta.


Kuvat: Viinikartta.fi

tiistai 2. toukokuuta 2017

Gumbo ja Provencen rosee Terres de Berne

Vappuna Facebook täyttyi grillauskuvista lumisissa maisemissa - suomalainenhan grillaa vaikka pyryttäisi vaakasuoraan. Me ehdimme ulos juuri ennen lumimyrskyä ja teimme lämmittävää gumbo-henkistä pataa suhteellisen kivassa säässä. Ohessa maistui pirteä ranskalainen rosee.

Gumbon aineksia: kana, chorizo, lehtiselleri, sipuli, vihreä paprika, kevätsipuli, valkosipuli, itse keitetty kanaliemi, cajunmauste sekä persilja. Gumbossa käytetään usein myös okraa (mm. suurusteena), jota emme tähän hätään onnistuneet löytämään. Tätä afrikkalaista alkuperää olevaa kasvista voi löytyä kaupasta tuoreena, purkitettuna tai pakasteenakin.


Gumbo


Louisianan osavaltion virallinen ruoka gumbo on tyypillinen pataruoka, jollaisia tehdään kaikkialla maailmassa. Omaleimaisuus syntyy maustamisesta ja tietyistä raaka-aineista. Cumbon erikoisuuksia ovat cajun-maustesekoitus (mm. cayannepippuria ja paprikajauhetta) sekä kasvispuolella okra. Liha voi olla mitä vaan suoalueen otusta tai ihan vaan kanaa ja katkarapuja. Versioita on paljon ja päätyylisuunnat ovat creole- ja cajun-gumbo. Meidän gumbo ei varmasti ole autenttinen ja on ottanut vaikutteita molemmista tyylisuunnista.

Kun aloimme tehdä gumboa, hyvin pian tajusimme, että gumbon on tarkoitus olla lähes keitto, joka muistuttaa ranskalaista bouillabaissea monelta osin. Me tosin annoimme padan keittyä kokoon, mutta yhtä hyvin se olisi toiminut keittona. Siinä mielessä gumbo eroaa siis esimerkiksi jambalayasta ja paellasta, että mahdollinen riisi tarjotaan gumbon kanssa lisukkeena. Tämän oivalluksen saaneena olimmekin hyvin tyytyväisiä, että viiniksi tuli valittua aito pronvencelainen rosee; olihan gumbon taustallakin ranskalaisten siirtolaisten vaikutteita ja bouillabaissen paras kaveri on juuri kuiva rosee.

Kana ja chorizo-raakamakkara laitettiin ensin paistumaan pannuun.


Tässä välissä ehti korkkaamaan kokkaus- ja ruokaviinin, ranskalaisen ihastuttavan aromikkaan ja raikkaan roseeviinin Terres de Bernen (14,99 €).


Terres de Berne


Koko ajan suosiotaan kasvattavat roseeviinit maistuvat näin keväällä, jolloin Alkokin listaa lukuisia uutuuksia valikoimaansa. Provencessa roseeviiniä tuotetaan eniten ja alueen viinit ovat laajalti tunnettuja. Provencelaisten valikoima on vakiintunut ainakin Suomessa, sillä niistä tietää, mitä saa. Useimmat meillä myytävät Provencet roseet ovat väriltään yhdenmukaisia, hennosti lohenpunaisia. Laatu- ja tyylivaihtelua tietenkin jonkin verran on, mutta harvemmin tulee totaalista pettymystä vastaan. Toulonin lähellä sijaitseva Bandol on tunnetuin ala-alue, mutta tämän päivän viinimme on suurimmalta ala-alueelta Côtes de Provence, josta tulee kohtuuhintaisia, mutta usein hyvinkin päteviä viinejä.

Terres de Bernen kulmikas pullo tuo mieleen hajuveden ja viinissä onkin ohuelti kukkaisuutta - hyvällä tavalla. Viini on kuiva, keskivaiheilla maistuu punaiset marjat ja loppumaussa tulee esille aromikasta mausteisuutta. Pääasia viinissä on kuitenkin astetta runkoisampi ote, mikä syntyy maukkaasta sitruksisesta hapokkuudesta. Kokonaisuus on jopa terävä, mikä tekee siitä hyvän ruokaviinin, mutta se saa sellaisenaankin veden nousemaan kielelle.

Gumbon kanssa tuntuu kuin viini olisi suunniteltu juuri mausteiselle padalle. Vaikka gumbo ei ole kalakeitto, yhdistelmästä tulee elävästi mieleen kesäinen Nizza ja monet muut Välimeren paikat, joissa bouillabaissea ja roseeta on tullut nautittua. Ihastuimme Terres de Bernen tyyliin ja rakenteeseen välittömästi. Suosittelemme sitä etenkin ruokaviiniksi kesäisille salaateille, mausteiselle kanalle, keitoille ja meren eläville. Ja ruoassa saa olla mielellään valkosipulia.

Sitten kasvikset pannuun kypsymään


Gumbon aineksiin kuuluu myös tomaatti. Lisäsimme tomaattipyrettä sekä kuorittuja tomaatteja.


Viimeisenä lisättiin katkaravut.


Valmis gumbo koristeellaan kevätsipulilla ja persiljalla. Tämä oli isossa pannussa tehty versio gumbosta, jota voi syödä haarukalla. Variaatioita löytyy monia. Usein aito gumbo onkin paljon liemevämpää ja liemi tummemman ruskeaa ja paahteista. Nauti gumbo leivän tai riisin kanssa ja juomaksi Provencen roseeta.


Kuvat: Viinikartta.fi

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Parsaa ja samppanjaa Blanc de Blancs

Parsan tulo kauppoihin saa keväisin kotikokit heräilemään. Tuoreesta parsasta tehdään monenlaisia herkkuja ja ohessa nautitaan yleensä hapokkaita valkoviinejä. Mutta oletko koskaan ajatellut tarjoavasi parsan kanssa samppanjaa?

Parsakeitto, parsasalaatti ja parsarisotto


Parsa ja viini


Vihreän parsan kanssa nautittava viini on hapokasta, mineraalista ja mahdollisesti yrttistä valkoviiniä. Tyypillisin rypäle on Sauvignon Blanc, mutta yhtä hyvin käy raikas Riesling tai Chardonnay, varsinkin, jos parsaan yhdistetään hollandaisekastike. Valkoviinit toimivat parsan kanssa pääsääntöisesti erinomaisesti, vaikka joskus onkin varoiteltu, että parsa ja viini on vaikea yhdistelmä. Samaa on sanottu viinin yhdistämisestä suklaalle tai kananmunalle, jota parsankin kanssa tarjotaan. Tällaiset väitteet ovat täyttä liioittelua ja yhdistelmä toimii, jos vaan pitäytyy perinteisissä viinisuosituksissa.

Harvemmin suositeltu yhdistelmä on kuohuviini ja parsa. Yhdistelmä on kuitenkin loistava ja kuohuviini venyy melkeinpä parhaiten erilaisille parsaruoille. Varsinkin samppanjassa on ainutlaatuista mineraalisuutta ja hyvin hapokkuutta, ja se on näiden ominaisuuksien ansiosta täydellinen parsan kumppani.

Samppanjan puolesta puhuu myös vuodenaika. Talven ja pääsiäisen jälkeen alkavat kuohuviinit taas maistua erilaisten juhlien merkeissä. Samaan aikaan parsa tuo vihreät tuoreet maut ruokapöytään. Keväällä onkin täydellistä yhdistää juuri samppanja parsalle. Ja kun haetaan täydellistä samppanjaparia, suosittelemme Blanc de Blancs -samppanjaa, jolla tarkoitetaan yleensä pelkästään Chardonnaysta tehtyä samppanjaa.

Samppanjan alue on viileä viinintuotantoalue. Chardonnay viihtyy siellä erinomaisesti tuottaen raikasta ja hapokasta viiniä, toisin kuin lämpimässä, missä chardonnaysta tulee raskaampaa. Blanc de Blancs -samppanja on kuiva, elegantti, raikas ja tyylikkään hedelmäinen, esimerkiksi sitruksinen. Koska chardonnay on muutenkin tyypillinen parsaviini, Blanc de Blancs on samppanjoista paras pari tyylikkäälle parsalle.

Miksi Blanc de Blancs sopii parsalle?
  • Sama eleganssi ruoassa ja juomassa
  • Parsa-aika on myös kuplajuomien aika
  • Vihertävä sävy
  • Mineraalisuus ja hapokkuus sopivat parsalle
  • Chardonnay on parsaviinirypäle
  • Monipuolisin parsaviini, sopii myös keitolle


Lenoble Grand Cru Blanc de Blancs


Teimme muutamia parsaruokia testataksemme Blanc de Blancs -laatusamppanjaa parsan kanssa. Kermainen ja soseutettu parsakeitto oli helppo valmistaa ja mitä maistuvin aterian aloitus. Koska samppanja on keitoille tyypillinen viinivalinta, parsakeiton kanssa yhdistelmä oli suurenmoinen. Ja yhdistelmä vaan paranee, jos keittoon lorauttaa samaa samppanjaa, jota lasiinkin laitetaan.

Parsasalaatti toi ruokapöytäämme koko kevään vihreyden kerralla. Lehtisalaatit ja herneenversot antoivat salaatille rungon ja rucola reippaasti makua. Raikkautta toi viinirypäleet ja kurkku, pehmeyttä avokado ja kirpeyttä limettinen salaatinkastike. Lopuksi kevyesti suolatussa vedessä keitetyt ja viilennetyt parsat lisättiin salaattiin. Täytyy sanoa, että jos keiton kanssa samppanja oli huikea pari, nyt pureskeltava vihreä parsa viimeistään liittyi samppanjan kanssa pyhään liittoon.

Seuraavaksi kokeilimme täyteläisempää ja ruokaisampaa parsarisottoa. Parsesaanilla ja voilla terästetty risotto oli runsasta, kermaista ja täyttävää ja sai parsasta kivan vehreän parin. Samppaja toimi jälleen kerran loistavasti, kun viinin hapokkuus tasapainotti ruuan rasvaisuutta.

Meidän maistamassa Lenoble Grand Cru -samppanjassa tuoksui paahtoleipäisyys, mitä löytyy laadukkaista Blanc de Blancs -samppanjoista. Lenoblen kuohu oli pehmeän kermainen, maku melko voimakas ja tasapainoinen. Mausta löytyi monenlaista hedelmää raikkaasta omenasta pehmeämpään aprikoosiin. Tyyli oli kivasti kypsynyt ja elegantti, mutta samalla raikas ja hyvän hapokas. Todella miellyttävä viini sellaisenaankin kilistelyyn ja erinomainen parsan pari.

On hyvin tiedossa, että samppanja on loistava ruokajuoma ja sitä voi nauttia läpi aterian. Näin keväällä parsa löytää samppanjasta ikimuistoinen kumppanin. Jos haluat halvemman viinivaihtoehdon, kuiva, hapokas ja esimerkiksi sitruksinen kuohuviinikin käy.



Kuvat: Viinikartta.fi ja Alko
Samppanja saatiin maahantuojalta testattavaksi.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Tiedätkö mikä viini on cannonau?

Onko cannonau Italian piiloteltu salaisuus? Tavallaan kyllä. Ja samalla harvinaisuus, sillä Alkosta löytyy vain yksi cannonau.



Cannonau tulee Sardiniasta


Joskus kuulee, että eikö Alkon valikoiman muutama tuhat viiniä muka riitä? Myönnettäköön, että tavalliselle kuluttajalle valikoimaa on hyvin ja hyllyviinit useinkin riittää tarpeeseen kuin tarpeeseen. Ja jos harrastuneisuus on pidemmällä, koko ajan kasvava tilausvalikoima on varmasti riittävä. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta. Valikoima on valitettavasti edustava vain joillakin viinialueilla ja kun puhutaan pienemmistä viinialueista, käy joskus niinkin, ettei valikoimassa ole yhtä ainutta tuotetta.

Kun esimerkiksi Sisiliasta on Alkossa yli 40 tuotetta, on toiselta suurelta Välimeren saarelta, Sardianasta, vain kolme viiniä, joista yksi on Cannonau de Sardegna. Saarelta löytyy kuitenkin 25 eri viiniluokitusta, joista Alkossa on siis kolme. Monopoli ei yksinkertaisesti pysty tarjoamaan parempaa valikoimaa, koska se ei varmasti olisi kannattavaa. Yhtään sardinialaista Vermentino-valkoviiniä ei esimerkiksi löydy.

Sardinian viinit eivät ole kovin tunnettuja ja ovat lähempänä Espanjaa ja Ranskaa kuin muuta Italiaa. Siitä kertoo myös suosittu rypäle Cannonau, joka on sama rypäle kuin Grenache. Siitä tehdään viiniä mm. Espanjan Prioratissa ja Ranskan puolella Rhônessa. Esimerkiksi kuuluisa rhônelainen Châteauneuf-du-Pape on Grenache-vetoinen.

Cannonau on siis muuallakin viljelty Grenache-rypäle, mutta omanlaisissaan ilmasto-olosuhteissa, karussa maaperässä ja omien sääntöjen mukaan tehtynä syntyy uniikkeja ja alkuperäisiä viiniä. Niin on myös Sardinian cannonau ainutlaatuinen kokemus. Saman viestin kuulee myös alueella vierailleilta. Jos olet tutustunut Apulian pehmeisiin punaviineihin, Alkon cannonau muistuttaa yleiseltä tyyliltään niitä ja maultaan myös hedelmäistä espanjalaista Garnachasta (Grenache) tehtyä punaviiniä. Se on melko täyteläinen ja pehmeä viini, jossa on 6 grammaa sokeria litrassa. Se ei ole vielä niin paljon, että punaviini maistuisi makealta, mutta se tekee viinistä todella pehmeän.

Viinin sävy on hieman ruskeaan taittava. Cannonaun tuoksu on todella muheva, runsas ja hieman maanläheinen. Suutuntuma on runsas ja melkein täyteläinen. Välillä tulee mieleen jopa ruby-portviini, sillä aromeista löytyy mausteisuutta ja viikuna / taateli -osastoa. Hapokkuus on kirsikkaista, raikasta ja hyvin tasapainossa. Maku on hedelmäinen ja mausteisuudessaan pitkä. Loppumausta löytyy myös rustiikkisempia sävyjä. Tuntuu, että viini on jotain, mitä ei muualla ole. Hyvä sardinialainen twisti tuntuu alkuperälleen uskolliselta, vaikka kokemus Sardinian viineistä on muuten ohut. Cannonau on joka tapuksessa helpoiten juotavia alueen viinejä ja siitä kannattaa saareen tutustuminen aloittaa.

Tätä luomuviiniä oli todella miellyttävä nauttia, koska maku on tehty suunmyötäiseksi. Siitä löytyy kuitenkin omanlaistaan alkuperään viittaavaa rouheutta, joka tekee siitä kokemuksen. Viini on helppo sovittaa esimerkiksi hiiligrillatulle porsaalle tai mausteiselle pataruualle.

Kuva: Viinikartta.fi