Rieslingit joulun kalojen kanssa

Joulupöydän valkoviiniksi kannattaa valita jotain kuivaa (tai puolikuivaa) ja hapokasta. Viinikartan joulun perinteinen valkkari on Riesling-rypäleestä.


Jouluviinin valinta on vähän samanlainen tilanne kuin lahjan hankkiminen ihmiselle, jolla on jo kaikkea. Jotain pitäisi hankkia, mutta pitää tehdä valinta, lähteäkö kokeilemaan jotain aivan kreisiä ja yllättävää vai pitäytyykö hyväksi havaituissa vaihtoehdoissa.

Aivan kuten lahjojenkin kanssa, voi viinin valinnassa helposti kompastua omaan näppäryyteensä. Raja nokkelan hulluttelun ja yliyrittämisen välillä on erittäin häilyvä. Esimerkiksi kuohuviinin nauttiminen läpi jouluaterian tuo tilaisuuteen jännittävää glamouria. Ei kuitenkaan kannata valita ruokajuomaksi Glöet-joulukuohuvaa, sillä kyseessä on enemmänkin ennen ruokapöytää nautittava aperitiivi tai pikkujoulujen tunnelmankohottaja.

Joulun kaloja: sipulisilakkaa, sinappisilakkaa, juhlasilliä, graavilohta, lämminsavulohta sekä lohipateeta.

Olemme jo vuosien ajan suositelleet joulukalojen seuraksi etenkin kuivia ja hapokkaita valkoviinejä. Jos viinissä on erittäin vahva hapokkuus, myös kohtuullinen jäännössokeri on sallittu. Valitussa kategoriassa riittää vaihtoehtoja laidasta laitaan, mutta omat suosikkimme ovat olleet Riesling-rypäleestä. Koska joulu on perinteiden juhla, jatketaan tätä perinnettä myös jouluna 2016.

Christmas Riesling

Myös Alkossa kunnioitetaan perinteitä ja hyllyyn on ilmestynyt uusi valikoima Christmas-nimisiä viinejä. Yleensä nämä ovat olleet haluttuja kuin pehmeä paketti pukinkontissa ja viinit ovat mitä kuvitella saattaa: ale (olut), cabernet, chardonnay, pinot, riesling ja portviini. Tänä vuonna jouluvalkkari on kuitenkin tunnetun saksalaisen Loosen-viinitalon käsialaa. Vaikka jännittävimmät vivahteet loistavat poissaolollaan, on Loosenin Christmas Riesling ihan kotonaan joulukalojen kanssa. Helppo ja suunmyötäinen maku sisältää hennosti rieslingin omenaa ja sitrusta ja ei riitele ruokien kanssa, mutta jää selvästi jälkeen voimakkaimmista silakan mauista. Vaikeasti yhdistettavälle kananmunalle, tässä tapauksessa yrttiftittatalle, Christmas Riesling meni mainiosti.

Tässä graavilohen kanssa tarjotaan kapriksia, rucolaa ja mätikastiketta. Aivan loistavan herkullinen combo.

Etelä-Afrikan Riesling

Jouluna ei kuitenkaan tarvitse tyytyä kompromisseihin. Eteläafrikkalainen Sutherland Riesling on huomattavasti Loosenia raikkaampi tapaus. Viinistä löytyy paremmin kalojen kaipaamaa hapokkuutta ja hedelmää. Siitäkin huolimatta Sutherland alkaa jäädä ruuan jalkoihin pitkällä aterialla. Sutherlandista löytyy greippiä, kypsää omenaa ja melonia. Jossain määrin mieleen tulee Chardonnay. Viinissä on hieman kitkerä sivumaku, kuin sitruunan valkoista osaa, mutta toisaalta tämä tyyli kestää ruokia paremmin.

Klassiset mätileivät maistuvat aina. Paras viinisuositus Maalahden limpulle, smetanalle, punasipulille ja kirjolohen mädille on samppanja. Hapokas valkoviinikin käy.

Laadukas saksalainen Riesling

Edellisten viinien jälkeen saksalainen Dreissigacker Organic Riesling on kuin eri planeetalta. Tämä rutikuiva ja mineraalinen riesling raikastaa joulukalojen makumaailman mukavasti suupalojen välissä. Tästä kolmikosta Dreissigacker on ehdottomasti meidän suosikkimme! Laadukkaassa saksalaisessa risukassa on tuntuvampi hapokkuus, tyylikäs mineraalisuus ja aromikkaan mausteinen aromimaailma. Kaiken kruunaa pehmeä hedelmäisyys, josta löytyy viheromenaa, melonia ja sitrusta.

Yrttifrittata on munaruoka, josta löytyy monenlaista tuoretta yrttiä ja se on kohotettu leivinjauheella. Vähemmän hapokas valkoviini tai kuohuviini sopivat frittatalle.

Otimme Glöetin alkumaljaksi ja testasimme sitä jouluruokien yhteydessäkin. Brandylla maustettu juhlasilli oli ainoa ruoka, joka jotenkin viihtyi Glöetin joulumausteiden seurassa. Ihan mukiinmenevä glögikuohari nautitaan kylmänä mielellään aperitiivina. Puolimakeaa kuohuviiniä tasapainottaa ja pehmentää tuntuva sokerimäärä.

Huomaa, että rieslingillä voi helposti jatkaa läpi aterian ja se on usein jopa parempi joulupöydän vaihtoehto kuin punaviini. Ja jos nämä rieslingit eivät riittäneet, listaa tästä kaikki rieslingit.



Kuvat: Viinikartta

Kommentit

  1. Mun suussa kuiva viini ei toimi ollenkaan joulupöydässä, jonka silakoissa ja laatikoissa on reippaasti makeutta: nämä ruuat tekevät kuivasta rieslingistä kovan. Sen sijaan puolikuiva on loistava vaihtoehto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki puolikuiva valkoviini on hyvä vaihtoehto ja varsinkin, jos jatkaa läpi aterian valkoviinillä. Laatikoiden kanssa pieni viinin makeus ei ole pahitteeksi. Me kuitenkin itse pidämme enemmän valkoviineistä, jotka ovat kuivempia. Emme kokeneet niitä lainkaan ongelmallisiksi joulukalojen kanssa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit