Brampton Shiraz - nuorekkaampi eteläafrikkalainen

Eteläafrikkalaisia viinejä myydään Suomessa suuria määriä, joten maan viinit ovat monelle tuttuja. Maistoimme modernimman ja nuorekkaamman shirazin, joka poikkeaa jonkin verran totutusta.


Brampton Shiraz on maistuu Etelä-Afrikalle modernilla otteella

Etelä-Afrikka viinimaana herättää hieman ristiriitaisia tunteita. Viinityöläisten olosuhteet ja palkkaus puhuttaa. Samalla maa tuottaa paljon aikansa eläneitä bulkkiviinejä, joista valkoviinit ovat meillä suosituimpia. Mutta jos on maistellut vain maan helppoja laatikkoviinejä, jää paljon kokematta. Etelä-Afrikassa nimittäin tehdään myös laatuviinejä, joista maan omasta rypäleestä pinotagesta tehdyt viinit ovat mielestäni parhaita ja kiinnostavimpia. Tällä kertaa pääsiäistä ajatellen viinitutkaan osui kuitenkin shiraz.

Brampton Shiraz on täyteläinen punaviini, jonka voi erottaa jo tuoksusta eteläafrikkalaiseksi. Tuoksussa ja maussa on se vain Etelä-Afrikalle tyypillinen maanläheinen piirre, joka muistuttaa mustaa tai jopa poltettua kumia. Kyseinen aromi on niin yleinen eteläafrikkalaisissa pinotageissa ja shirazeissa, että se voi olla maaperän mikrobien aiheuttamaa tai peräisin valmistusmenetelmistä, joissa käytetään paljon paahdettua tammea eri muodoissaan.

Kumin (joskus tervan) aromeja voi hyvällä syyllä pitää valmistusvirheenä, mutta toisaalta se ei tunnu moniakaan haittaavan, koska viinit ovat niin suosittuja. Toisaalta voidaan myös kääntää ajatus ympäri ja sanoa, että kyse on toivotusta alkuperämaansa ominaisuudesta.

Jos poltettu kumi tuntuu sinusta virheeltä, voimme todeta, että tässä viinissä sitä on vain vähän - mutta tunnistettavissa. Mitä kalliimpia viinit ovat, sitä vähemmän niissä kyseistä aromia yleensä löytyy. Brampton Shirazissa kumimaiset piirteet eivät hallitse ja niiden kohdalla voidaan yhtä hyvin viitata aromikategoriaan, jossa puhutaan maun multaisesta vivahteesta.

Maanläheisyyttä siis on ja se yhdistyy yhdistyy hienosti tammesta tuleviin aromeihin. Maku on kokonaisuutena voimakas ja sitä kannattelee maistuva alkoholi, riittävät tanniinit ja raikastava hapokkuus.

Maussa on marjoja ja tummaa hedelmäisyyttä: mustaherukkaa, kirsikkaa ja luumua. Maussa on myös lakritsisuutta ja orvokkiin viittaavia kukkaisia vivahteita. Viini maistuu pitkään ja maun viimeistelee pippurinen mausteisuus.

3.5/5 tähteä. Brampton Shiraz on melko puhdaspiirteinen shiraz, joka toteuttaa Shirazin ominaispiirteet hyvällä hinta-laatusuhteella. Tässä viinissä on myös modernimpi hedelmäisempi ja raikkaampi ote. Sovita Brampton Shiraz grillatulle tai uunipaahdetulle pääsiäislampaalle tai nautiskele kovien juustojen kanssa. Tilausvalikoiman viininä tämä kannattaa tilata heti tänään.


Kuva: Viinikartta.fi

Kommentit

Suositut tekstit